Etäroolipelaaminen ja vinkkejä Roll20-sivuston käyttöön

Etäpelaaminen Roll20 vinkit

Nyt keskustellaan hetki etäpelaamisesta! 👋

Perinteisesti pöytäroolipelit pelataan yhdessä porukalla nimen mukaisesti pöydän ympärillä, mutta teknologian kehittyessä etäpelaaminen on hiljalleen yleistynyt. Virtuaalinen pelipöytä eli VTT mahdollistaa pelaajien osallistumisen eri puolilta Suomea saman pelin ääreen.

Minimissään etäpelaamiseen tarvitaan puheyhteys, mutta meidän peliporukat eivät tyydy vain siihen. Kätevä yhdistelmä on ollut puheyhteys osallistujien kesken Discordissa ja pelaaminen Roll20-ohjelman kautta. Roll20 on nettisivu, jossa on työkalut juuri pöytäroolipelejä varten. Sieltä löytyy muun muassa hahmolomakkeet yleisimpiin pöytäroolipeleihin ja kätevät nopanheitot.

Omat Roll20 kokemukseni

Koronan myötä myös omat Pathfinder ja Starfinder society-pelini siirtyivät nettiin ja piti tehdä digiloikka, jota olin kammonnut jo pitkään. Koko ajatus etäpelistä ja uuden järjestelmän oppimisesta tuntui työläältä ja jopa mahdottomalta. Ei kestänyt kuitenkaan kauaa, kunnes innostuin etäpelien mahdollisuuksista!

Kompastuskiveni roolipeleissä on siihen liittyvä matikka, mutta Roll20 laskee heitot ja niihin kuuluvat bonukset puolestani. Säännölliset arkipelit onnistuvat myös helpommin kotoa käsin vaikka ihmiskontakti onkin silloin pienempi. On kuitenkin kiva jo olla kotona pelin jälkeen matkustamisen sijaan. Etäpeleihin orientoitui lopulta yllättävän nopeasti vaikka opinkin uutta joka kerta ensimmäisellä 20 pelikerralla. 😂

Vinkit Roll20 käyttöön

Pelaajien profiilikuvat ja nimet tulevat automaattisesti isoina kartan päälle. Pienellä näytöllä ne voivat häiritä, joten ne voi pienentää helposti. Mene My settings -välisivulle ja Player avatar size -kohdasta voit valita näkyvät tiedot.

Kun et tarvitse hahmolomaketta, voit pienentää sen tuplaklikkaamalla nimen kohdalta. Saman saat tehtyä aloitetaulukolle ja muille lisämateriaaleille.

Kuvaohje, kuinka hahmolomake pienennetään Roll20 järjestelmässä
Tuplaklikkaa hahmon nimeä lomakkeen ylhäosasta ja se pienenee

Saat oman tokenisi kartalle avaamalla Journal-välilehden ja raahaamalla hiirellä oman hahmosi nimen kohdalta kartalle. Kun tokeni siirtyy kartalle voit liikuttaa sitä vapaasti.

Kun klikkaat hahmosi tokenia kartalla, saat ympärille valikot, joihin voit syöttää hahmon tietoja, kuten osumapisteet. Hahmon aloite eli inikka (engl. initiative) saadaan aloitetaulukkoon, kun hahmoa on klikattu ja sen jälkeen hahmolapulta klikataan initiative-heitto.

Roll20 ohje kuvankaappauksena

Mittaa etäisyyksiä kartalla vasemmalla olevasta työkalupalkista viivoittimen näköisestä kuvakkeesta. Paina kesken mittauksen hiiren oikeaa painiketta, jotta saat mittaukseen kulman. Huomaa, että tämän mittauksen jälkeen sinun on vaihdettava takaisin nuolen näköinen select/move, jotta voit siirtää taas omaa tokeniasi.

Voit myös suoraan mitata hahmosi liikkeet tokenia siirtäessä. Raahaa hiirellä tokenia ja paina Q-näppäintä (tai klikkaa hiiren oikealla painikkeella), jolloin se näyttää tokenin kulkeman matkan. Kun päästät raahauksesta irti, muut osallistujat näkevät hahmosi kulkeman matkan pisteiden väliltä. Näin tehdessäsi näet myös hahmon edellisen matkan valitsemalla tokenin ja painamalla X-painiketta.

Kuvankaappaus Roll20 liikkeen mittaamisesta. Tokenia siirtäessä on painettu Q-näppäintä ja mittauksen käännökset on saatu hiiren oikealla klikkauksella. Kun tokenista päästetään irti, se liikkuu lopetusruutuun vasempaan reunaan.

Lisäapua Roll20 peliin

VTT Enhancement Suite -selainlaajennus (Firefox ja Chrome) lisää ominaisuuksia Roll20:seen. Roll20 on kaikkea muuta, kuin täydellinen pelausalusta. VTTES tarjoaa Roll20-käyttäjille täysin ilmaisen työkalun, mikä säästää aikaa ja hermoja ohjelman käytössä. Lista VTTES:n lisäämistä ominaisuuksista on valtava, joten käy katsomassa ne suoraan heidän omilta sivuiltaan täältä.

Pelaajan kannalta mahdollisesti tärkein ominaisuus on hahmolomakkeiden tuominen ja vieminen pelien välillä. Ilmaisessa Roll20-profiilissa ei ole mahdollista itse tuoda hahmoa omasta holvista (engl. vault) uuteen peliin, mutta VTTES:n avulla se onnistuu selaimen kautta.

Nopan heittäminen 

Noppia voi heittää usealla tavalla Roll20:ssä. Kun täytät hahmolomakkeen, voit heittää noppaa mm. tietystä taidosta tai hyökkäyksestä suoraan klikkaamalla sitä lomakkeella. Joissain ominaisuuksissa, kuten hyökkäyksessä kirjataan erikseen osuminen ja vahinko, joten Roll20 antaa mahdollisuuden klikata hyökkäyksen nimeä, jolloin ohjelma heittää suoraan osumisen sekä vahingon tai pelkkää hyökkäystä tai vahinkoa.

Roll20-näkymässä on vasemmalla valikko, mitä kautta voi myös heittää noppaa. Voit vain klikata haluamaasi noppaa tai käyttää edistynyttä heittoa, johon voi kirjata tarkemmin heiton speksit.

Kuvankaappaus Roll20 sivulta nopan heitoista
Vaihtoehtoja nopanheittoon; heittovalikko ja heittojen näkyminen chatissa

Noppien heittäminen teksteissä ja keskustelussa eli chatissa

/roll 1d4+5    tai    /r 1d4 + 5 ➡ näyttää nopan heiton erikseen
[[1d4+5]]   ➡ näyttää vain heiton tuloksen ja laittamalla hiiren sen päälle näkee, mistä tulos koostuu

Salainen heitto, mikä näkyy vain pelinjohtajalle
/gmroll

Keskusrelussa voi tehdä myös useamman heiton samalla viestillä kirjoittamalla heitot eri riveille shift+enter avulla:
/roll 1d20 jättiä vastaan
/roll 2d10 vahinkoa
/roll 1d6 tulivahinkoa plasmatähtäimestä

tai käyttämällä tekstissä [[ ]] merkkejä: Hyökkäys [[1d20+7]] ja tehty vahinko, jos osuu [[2d12]]

Tekstin sisällä, kuten taidon tai erikoisiskun kuvailussa, voi “heittää noppaa” käyttämällä [[ ]] merkkejä. Esimerkiksi Starfinderissa operatiivin harhautushyökkäys (engl. trick attack) voidaan kirjata seuraavasti normaalin hyökkäyksen lisätietoihin: “Vastustajan harhautus [[1d20+12]], jos onnistuu kohde on yllättynyt ja saa [[2d8]] lisävahinkoa” Tekstin seassa näkyy [[ ]] merkkien kohdalla vain lopullinen summa heitosta ja bonuksista.

Luonnollisestikin nopat ja bonukset tulevat hahmosi taitojen mukaan ja tässä on ollut käytössä vain esimerkkejä numeroista.

Roolipelaaminen etäpelissä

Roolipelit sisältävät hahmojen liikuttelun ja noppien heittämisen lisäksi roolipelaamista. Roolipelaaminen kertoo enemmän millaisia hahmot ovat ja mitä heidän tekojensa taustalla tapahtuu. Roolipelaamisen ansiosta hahmot vuorovaikuttavat keskenään ja luovat yhteistä dynamiikkaa. 💬

Hahmon tiedot näkyville

Toisille pelaajille on tärkeää tietää ja nähdä, millaisten hahmojen kanssa he pelaavat. Lisää siis hahmolomakkeelle suuntaa antava kuva hahmostasi. Kun olet lisännyt kuvan, mene chat-välilehdelle ja valitse tekstinsyötön alta As: hahmosi nimi. Silloin nimesi yhteydessä näytetään oman profiilikuvasi sijaan hahmolle syöttämäsi kuva ja chatissa et kirjoita omalla nimelläsi vaan hahmosi nimellä. Jos hahmollasi on myös kumppani, voit vaihtaa profiilin hahmon ja kumppanin välillä.

Muuta pelipöydälle näkyvä nimesi hahmon nimeksi, jotta muut osallistujat voivat mm. kutsua hahmoasi nimellä. Kätevä tapa on ollut kirjata: hahmon nimi (nimimerkki), jolloin nimimerkki on sama, millä olet ilmoittautunut kyseiseen peliin tai löydyt Discordista. Nimi muutetaan My settings -välilehdeltä Display name -kohdasta.

Hyödynnä keskustelua roolipelaamisessa

Keskustelemalla chatissa voit lisätä hauskoja kommentteja ja eläytyä hahmoon keskustelemalla ilman, että se vaikuttaa kerrontaan. Rohkaisen jopa siihen! Chatin kautta voi kirjoittaa, mitä hahmo sanoo ja mitä hahmo tekee. Tekemisen ilmaisuun kirjoittaa chatin tekstinsyöttöön ensin /em ja sitten, mitä hahmo tekee. Esim. /em pyörittää silmiään Benin selän takana.

Voit myös kuiskata toiselle pelaajalle /w hahmon nimi tai pelinjohtajalle /w gm, jolloin se näkyy vain mainitulle henkilölle. Huom. jos hahmon nimessä on välilyöntejä, kirjoita hahmon nimi heittomerkkeihin “ “.

Roll20 käytössä. Kartta, jolle on aseteltuna hahmojen tokenit sekä chat-ikkuna
Näyttökuva Roll20-pelistä

Lisäkivaa chattiin:

Voit painaa chattiin kirjoittaessasi shift + enter vaihtaaksesi riviä, jolloin Roll20 käsittelee jokaisen rivin erikseen. Yhteen tekstiin saa siten useita tyylejä ilman, että muiden pelaajien viestit eivät jaa sitä osiin.

/me sanon rumasti tavernan omistajalle
/w ”Matti Harmaahiuksi” annan salaisen käsimerkkimme kataa tuopin omistajan syliin
/w gm hahmoni jätti tahallaan pöydälle kultakolikon

Kursivoitu teksti: *yksi tähti molemmille puolille*
Lihavoitu teksti: **kaksi tähteä molemmille puolille**
Lihavoitu ja kursiivi teksti: ***kolme tähteä molemmille puolille**

Hahmon tokeni

Käytän itse hahmojen tokenien tekemiseen Token Stamp -sivustoa ja hahmojen kuvia luon joskus Picrew -sivuston avulla.

Picrew on sivusto, jossa voi luoda itse avatareja taiteilijoiden luomien erilaisten elementtien avulla. Sivuston käytössä on haastavaa sen kieli, koska koko sivu on japaniksi. Sen käytön oppii kuitenkin nopeasti – kokeile vaikka tätä tai tätä!

Esimerkki Picrew-sivulla tehdystä avatarista

Kun sinulla on kuva hahmolle, mene Token Stamp -sivulle ja lataa kuvasi sinne. Jos teet kuvan Picrew-sivulla tai vastaavalla, suosittelen valitsemaan sieltä läpinäkyvän, valkoisen tai mustan taustan, jotta saat tarvittaessa suurennettua sen Token Stampissa.

Kuvankaappaus Token Stampista

Voit valita hahmon tokenille sopivan reunan (engl. border) muodon sekä värin ja tokenin taustavärin (engl. background). Liikuttele lataamaasi kuvaa ja säädä se sopivaan kokoon reunoihin sopivaksi. Kun olet valmis, paina ”download”-painiketta oikeassa sivupalkissa. Sivusto leikkaa automaattisesti tokenin ulkopuolelle jäävän tilan ja voit käyttää sitä sellaisenaan Roll20-pelissä.

Kivaa etäpelaamista kaikille

Muista pitää hyvä pelihenki myös etäpeleissä! On tärkeää puhua hyvästä meiningistä, etenkin ilman videoyhteyttä, kun muut eivät näe hymyäsi. Tässä vielä muutamat vinkit, hyvään etikettiin etäpeleissä

  • Tutustu etukäteen peliympäristöön eli tässä tilanteessa Discordiin ja Roll20-systeemiin
  • Tee hahmolomake valmiiksi ennen pelin alkua, jos se on mahdollista
  • Tarkista jo ennen peliä, että tekniikka (kone, kuulokkeet, mikki) toimii
  • Pidä kiinni sovituista aikatauluista
  • Pyydä rohkeasti apua jo ennen peliä, jos joku on sinulle epäselvää
  • Huomioi muut osallistujat ja varmistakaa kaikille tarpeeksi aikaa äänessä
  • Pidä huolta, ettei mikistä kuulu turhia ääniä, kuten syömistä tai näppäimistön naputtelua
  • Jos sinulla on teknisiä ongelmia, ilmoita siitä muille ja yritä palata mahdollisimman nopeasti peliin. Häiriöitä ei tarvitse sen enempää selitellä, jos kaikki jatkuu normaalisti
  • Muista pitää taukoja myös pidemmissä etäpelissä!

Lisää Lähteitä etäpelaamiseen

Suomen Roolipeliseura: Vinkkejä etäpelaamiseen -blogijulkaisu

Roolipeliloki: Etäpelaamisen alkeet -blogijulkaisu

Noppatuuri: Noppatuuri puhetta peleistä -YouTube-video

Lohikäärmeen luola: Level 20 Podcast | Jakso 18 | Virtuaalipelipöytä -Youtube-video
Materiaalia englanniksi virtuaalisista pöytäroolipeleistä: Virtual TableTop Wiki